"Median kanssa ei kannata tapella"

Näin sanoo Timo Soini kirjassaan Peruspomo (WSOY, 2014) ja jatkaa, että siinä jää toiseksi, vaikka pärjäisi hyvinkin, politiikka on julkista ja poliitikot elävät julkisuudessa ja julkisuudesta, mutta julkisuutta ei voi hallita. Hän korostaa, että poliittisessa viestinnässä tärkeintä on poliittinen lukutaito, pitää tietää, mitä maailmassa tapahtuu ja miksi. Pitää tietää ensin, mitä mieltä on itse ja vasta sitten viestiä.

Omien sanojensa mukaan Soini haluaa kertoa, miten Perussuomalaisista on tullut merkittävä puolue ja miten se on ollut mahdollista. Toinen syy on henkilökohtainen, hän käy läpi, mitä se on vaatinut ja miltä se on tuntunut.

Soinilla on sana hallussaan, niin puheissa kuin kirjoituksissakin. Kirja oli pakko lukea lähes yhdellä istumalla. Matti Wiberg kirjoittaakin (Turun Sanomat 8.4.2014), että Soinille kieli on politiikan käyttöliittymä. Unto Hämäläinen (Helsingin Sanomat 4.4.2014) taas pitää kirjaa häpeilemättömän narsistisena ilotulituksena. Hän vertaa Soinin suoritusta äkkirikastuneisiin yritysjohtajiin, joilla on valtaa ja rahaa ja jotka nyt ihmettelevät, miten pitää oma luomus pystyssä.

Soini kertoo kirjassaan myös esimerkkejä median pimeästä puolesta, valheellisista jutuista, joista kärsivät sekä poliitikko että hänen läheisensä, joilla ei ole osaa eikä arpaa politiikan riennoissa. Silti hän sanoo, että media on kohdellut häntä pääsääntöisesti hyvin ja reilusti. Hän korostaa, että median kanssa on tultava toimeen, hän ja media tarvitsevat toisiaan.

Mediataidot ja mediassa esiintyminen näyttävät olevan nykypoliitikon perustaitoja. Soinin uskottavuus syntyy osaksi hänen rohkeudestaan olla oma itsensä, hän osallistui Pariisissa marssiin perinteisen avioliiton puolesta ja vastustaa avoimesti aborttia, vaikka tietää, että se vähentää kannatusta.