sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Media törmäsi virtuaaliseen tiiliseinään
Reetta Meriläinen tekee erinomaisen yhteenvedon (HS 1.4.2014) median muutoksista viimeisten 20 vuoden ajalta. Internet alkoi valloittaa mediaa 1990-luvulla. Valtioneuvosto teki päätöksen digitaaliseen televisiotoimintaan siirtymisestä vuonna 2007.
Monissa lehtitaloissa ajateltiin, että tästä selviydytään niin kuin oli selvitty radion ja television tulosta aikaisemmin. Levikit ja ilmoitustulot jatkoivat kuitenkin laskemistaan, ja markkinoille ilmaantui uusia, kansainvälisiä tulokkaita, etunenässä Google.
Kävi niin, että ihmisten suhtautuminen mediaan muuttui. Ihmisistä tuli joukkoviestijöitä, kun jokainen voi julkaista juttujaan blogeissa ja Facebookissa ilman median perinteisiä portinvartijoita.
Meriläinen on optimisti, hänen mukaansa uudet mediat ovat parasta, mitä perinteiselle medialle on tapahtunut sataan vuoteen. Perinteinen media on saanut laadunvalvojan, palautteessaan vikkelän sosiaalisen median.
Tutkijoiden mukaan nykymedialla on kaksi pääroolia: toisaalta demokratian edistäminen, julkisen mielipiteen muodostaminen ja poliittisen päätöksenteon valvonta, toisaalta tuottaa omistajilleen voittoa. Hannu Nieminen ja Mervi Pantti pohtivat, millainen on median demokraattisen tehtävän tulevaisuus. Median pääongelma ei ole media itse, vaan se. että päätöksenteko on etääntynyt yhä kauemmas kansalaisista. Se ei ole läpinäkyvää, vaan tapahtuu erilaisissa valmistelevissa elimissä, kuten ministeriöissä. Julkisuus on yleensä reagoivaa, jälkikäteistä. Markkinoiden valta kasvaa ja niillä ei ole kysyntää kansalaiskeskustelulle tai julkiselle harkinnalle mediassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti