Kirjoitin aikaisemmin (15.4.2014) Timo Soinista, jonka mukaan poliitikkojen on opittava, ettei median kanssa pidä tapella vaan sen kanssa on tultava toimeen.
Nyt Warner Music Finland ja Suomen Koripalloliitto opettelevat samoja taitoja (toimittaja Mimma Lehtovaara Turun Sanomissa 24.8.2014) Rap-artisti Cheekin ensimmäiseen konserttiin pääsivät toimittajat vain ostamalla pääsylipun, ja Susijengin yhteistyökumppanien harjoitus- ja illallistilaisuuteen he joutuivat ostamaan yli 200 euron pääsylipun. Koripalloliitto myöntää toimineensa taitamattomasti ja harkitsemattomasti. Warner Music Finland ei vastannut STT:n kommenttipyyntöön.
Tapahtumat ovat nostaneet kohun journalistipiireissä. Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Niemisen mukaan median velvollisuus on seurata ja antaa tietoja myös viihdemaailman ilmiöistä ja tapahtumista. Mediatutkija Panu Uotila pitää ilmiötä vaarallisena, tiedotusvälineillä ei saa olla taloudellista kytkentää. Professori Raimo Salokangas kehottaa kieltäytymään maksamasta ja ihmettelemään isoon ääneen, että tällaista tulee mieleen.
Viihde- ja urheilumaailman edustajat oppinevat kerralla, että median kanssa on oltava sovussa, sen ääni on niin iso, ettei suurikaan yhtiö tai järjestö pärjää sille.
sunnuntai 24. elokuuta 2014
torstai 21. elokuuta 2014
Demokratiasta infokratiaan osa 3
Uutispäällikkö Hannu Miettunen (Turun Sanomat 21.8.2014) puuttuu keskusteluun median politisoitumisesta ja muistuttaa, että Suomessa sanomalehdistö syntyi aikanaan maailman politisoituneimpana. Neljällä suurimmalla puolueella oli maakuntalehtien verkosto ja lisäksi oma uutistoimisto, joka välitti poliittista tekstimainontaa. Puolueet kiintiöivät Yleisradion virkoja omilleen. Miettisen mukaan tilanne muuttui 1980-luvun alussa, ja yhtenä vaikuttajana oli kirja Tamminiemen pesänjakajat.Vähitellen sanomalehdet katkaisivat muodolliset sidoksensa puolueisiin.
Oleellinen ero lienee siinä, että aikaisemmin sanomalehdet olivat poliittisesti sitoutuneita ja Ylen toimittajien poliittinen tausta oli enemmän tai vähemmän tiedossa. Kun avasi sanomalehden, tiesi minkä puolueen näkökulmasta asioita tarkasteltiin. Nykyään toimittajien taustasta ei ole tietoa, vaikka silloin tällöin esitetäänkin vaatimuksia, että toimittajien pitäisi kertoa vakaumuksestaan ja sidoksistaan.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (21.8.2014) otettiin kantaa hallituksen päätökseen nostaa oppivelvollisuusikärajaa. Siinä kehotettiin kuuntelemaan opetuksen käytännön ammattilaisia, joista nimeltä mainittiin sivistysjohtaja Peter Johnson ja Harvardin yliopiston vieraileva professori Pasi Sahlberg. Heidän mielestään oppivelvollisuusiän nostaminen ei auta estämään syrjäytymistä, vaan tuki olisi kohdennettava varhaiskasvatukseen ja peruskoulun alaluokille.
On mielenkiintoista seurata, miten asia etenee hallituksen budjettiriihessä. Kuuntelevatko ministerit koulutuksen asiantuntijoita ja valtakunnan suurimman lehden mielipidettä vai pitävätkö kiinni jo tehdystä ratkaisusta?
Oleellinen ero lienee siinä, että aikaisemmin sanomalehdet olivat poliittisesti sitoutuneita ja Ylen toimittajien poliittinen tausta oli enemmän tai vähemmän tiedossa. Kun avasi sanomalehden, tiesi minkä puolueen näkökulmasta asioita tarkasteltiin. Nykyään toimittajien taustasta ei ole tietoa, vaikka silloin tällöin esitetäänkin vaatimuksia, että toimittajien pitäisi kertoa vakaumuksestaan ja sidoksistaan.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (21.8.2014) otettiin kantaa hallituksen päätökseen nostaa oppivelvollisuusikärajaa. Siinä kehotettiin kuuntelemaan opetuksen käytännön ammattilaisia, joista nimeltä mainittiin sivistysjohtaja Peter Johnson ja Harvardin yliopiston vieraileva professori Pasi Sahlberg. Heidän mielestään oppivelvollisuusiän nostaminen ei auta estämään syrjäytymistä, vaan tuki olisi kohdennettava varhaiskasvatukseen ja peruskoulun alaluokille.
On mielenkiintoista seurata, miten asia etenee hallituksen budjettiriihessä. Kuuntelevatko ministerit koulutuksen asiantuntijoita ja valtakunnan suurimman lehden mielipidettä vai pitävätkö kiinni jo tehdystä ratkaisusta?
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Demokratiasta infokratiaan, osa 2
Lisää arvioita median poliitisen vallan kasvusta tarjoavat sanomalehdet tänään (20.8.2014). Jouko Vähä-Koskela otsikoi kirjoituksensa Turun Sanomissa "Puolueet päästivät toimittajat kuninkaantekijöikseen". Hän referoi erikoistutkija Mari K. Niemen väitöskirjaa, jonka otsikko on "Kaksi tietä huipulle. Media ja puoluejohtajuus Suomessa naisten noususta populismin aaltoon". Toimittajat ovat ryhtyneet ohjeistamaan puolueita ja tulkitsemaan politiikkaa. Poliitikot mukautuivat tähän ja pyrkivät hyötymään mediasta. Vähä-Koskela näkee tässä myös syyn siihen, että naiset ovat nousseet puolueiden puheenjohtajatasolle.
Niemi nimittää ilmiötä "tiedotusvälineiden onnistuneeksi interventioksi", varovaisesta jälkikommentoinnista on siirrytty politiikan tekemisen osapuoleksi. Puolueet lähtivät mukaan ja alkoivat testata mediassa puheenjohtajaehdokkaiden paineeensietokykyä, vetovoimaisuutta ja esiintymistaitoja.
Paavo Rautio kirjoittaa Helsingin Sanomissa presidentin roolista, joka on kutistunut vuosikymmenten mittaan, tarkemmin sanottuna Kekkosen jälkeen. Tärkeimpänä syynä tähän Rautio pitää siirtymistä suoraan kansanvaaliin. Se on vaikuttanut presidentin auktoriteettiin, joka on tuotu liian lähelle verrattuna valitsijamiesten suorittamaaan valintarituaaliin. Lisäksi media tuo ehdokkaat kaiken kansan nähtäviksi ja arvioitaviksi.
Nyt Niinistön neuvottelut Putinin ja Poroshenkon kanssa ovat nostaneet hänet päivänpolitiikan yläpuolelle, Raution mukaan presidentille kuuluvalle paikalle.
Mari K. Niemen väitöskirja tarkastetaan Turun yliopistossa 30.8.2014.
Niemi nimittää ilmiötä "tiedotusvälineiden onnistuneeksi interventioksi", varovaisesta jälkikommentoinnista on siirrytty politiikan tekemisen osapuoleksi. Puolueet lähtivät mukaan ja alkoivat testata mediassa puheenjohtajaehdokkaiden paineeensietokykyä, vetovoimaisuutta ja esiintymistaitoja.
Paavo Rautio kirjoittaa Helsingin Sanomissa presidentin roolista, joka on kutistunut vuosikymmenten mittaan, tarkemmin sanottuna Kekkosen jälkeen. Tärkeimpänä syynä tähän Rautio pitää siirtymistä suoraan kansanvaaliin. Se on vaikuttanut presidentin auktoriteettiin, joka on tuotu liian lähelle verrattuna valitsijamiesten suorittamaaan valintarituaaliin. Lisäksi media tuo ehdokkaat kaiken kansan nähtäviksi ja arvioitaviksi.
Nyt Niinistön neuvottelut Putinin ja Poroshenkon kanssa ovat nostaneet hänet päivänpolitiikan yläpuolelle, Raution mukaan presidentille kuuluvalle paikalle.
Mari K. Niemen väitöskirja tarkastetaan Turun yliopistossa 30.8.2014.
maanantai 18. elokuuta 2014
Demokratiasta infokratiaan?
Puoluetutkija Rauli Mickelsson erittelee Turun Sanomissa (18.8.2014) syitä SDP:n kannatuksen laskuun. Perinteisesti SDP:n politiikkaa on tehty puoluejärjestöissä, ja voimakas puoluelehdistö toi politiikan valtakunnan tietoisuuteen.. 1970-luvulta lähtien politiikan teko siirtyi televisioon. Vielä vuonna 1980 puolueella oli yli sata tuhatta jäsentä, nykyään heitä on tuskin puolet tästä.
Mickelsson viittaa pääministeri Kalevi Sorsan legendaariseen infokratiapuheeseen (http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kun_sorsa_suuttui_ylelle_43043.html#media=43046), jossa tämä syytti mediaa siitä, että infokratia on korvannut demokratian. Sorsa luonnehti julkisen sanan, lähinnä yleisradion, toimintaa epä-älylliseksi ja kritiikittömäksi.
Politiikan teko on siirtynyt puoluejärjestöistä yhä enemmän ulkopuolisten tiedotusvälineiden haltuun. Aikaisemmin puolueen vaikuttajat valikoituivat pitkän järjestöissä toimimisen kautta, nykyään televisio saattaa nostaa yhden ihmisen ohitse muiden yhdessä illassa, sanoo Mickelsson.
Teemu Luukka puolestaan siteeraa (HS 18.8.2014) puheenjohtaja Antti Rinnettä , joka sanoo että äänestäjien luottamus ansaitaan vain vuosien työllä. Luukka hämmästelee alhaista kannatusprosenttia, hänen mukaansa "SDP on vaikuttanut puolueista eniten siihen, että Suomi nousi köyhästä maatalousyhteiskunnasta menestyneeksi valtioksi, jossa on pitkät lomat, hyvä koulutus ja ihmisillä monenlaista tukijärjestelmää". Vuoden 1907 jälkeen pidetyissä eduskuntavaaleissa kansa on 28 kertaa (yhteensä 36 eduskuntavaalit) äänestänyt SDP:n maan suurimmaksi puolueeksi, vaikka maata ovat koetelleet sisällissota, pari maailmansotaa ja useat talouskriisit.
Onko medialla tosiaan näin paljon valtaa? Olemmeko siirtyneet demokratiasta infokratiaan, jossa TV-väittelyt, uutiset, ajankohtaisohjelmat ja twiitit määrittelevät politiikan suunnan?
Mickelsson viittaa pääministeri Kalevi Sorsan legendaariseen infokratiapuheeseen (http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kun_sorsa_suuttui_ylelle_43043.html#media=43046), jossa tämä syytti mediaa siitä, että infokratia on korvannut demokratian. Sorsa luonnehti julkisen sanan, lähinnä yleisradion, toimintaa epä-älylliseksi ja kritiikittömäksi.
Politiikan teko on siirtynyt puoluejärjestöistä yhä enemmän ulkopuolisten tiedotusvälineiden haltuun. Aikaisemmin puolueen vaikuttajat valikoituivat pitkän järjestöissä toimimisen kautta, nykyään televisio saattaa nostaa yhden ihmisen ohitse muiden yhdessä illassa, sanoo Mickelsson.
Teemu Luukka puolestaan siteeraa (HS 18.8.2014) puheenjohtaja Antti Rinnettä , joka sanoo että äänestäjien luottamus ansaitaan vain vuosien työllä. Luukka hämmästelee alhaista kannatusprosenttia, hänen mukaansa "SDP on vaikuttanut puolueista eniten siihen, että Suomi nousi köyhästä maatalousyhteiskunnasta menestyneeksi valtioksi, jossa on pitkät lomat, hyvä koulutus ja ihmisillä monenlaista tukijärjestelmää". Vuoden 1907 jälkeen pidetyissä eduskuntavaaleissa kansa on 28 kertaa (yhteensä 36 eduskuntavaalit) äänestänyt SDP:n maan suurimmaksi puolueeksi, vaikka maata ovat koetelleet sisällissota, pari maailmansotaa ja useat talouskriisit.
Onko medialla tosiaan näin paljon valtaa? Olemmeko siirtyneet demokratiasta infokratiaan, jossa TV-väittelyt, uutiset, ajankohtaisohjelmat ja twiitit määrittelevät politiikan suunnan?
torstai 7. elokuuta 2014
Mediakritiikki on muotia
Kirjoitin aikaisemmin (22.11.2013), että sosiaalisesta mediasta on tullut viides valtiomahti, joka valvoo tiedotusvälineitä. Toimittaja Kati Pehkonen (Ylen uutiset 7.8.2014) puuttuu samaan asiaan ja kirjoittaa, että median virheiden bongaamisesta on tullut koko kansan hupia. Mediakritiikin ympärille on syntynyt blogeja ja parodiasivuja.
Tietokirjailija ja bloggaaja Katleena Kortesuo analysoi mediakriitikkojen motiiveja. "Joku kokee tärkeäksi paljastaa epäkohtia, joku haluaa pitää hauskaa, joku haluaa huomiota ja kaivaa erilaisia asioita esille, jotta voi nillittää niillä".
Median laaduntarkkailun lisääntyminen on huomattu myös Julkisen sanan neuvostossa, jossa kanteluiden määrä on ollut tasaisessa kasvussa. JSN:n puheenjotaja Risto Uimosen mukaan yleisön kriittinen katse on muuttanut toimitttajien suhdetta yleisöön, toimittajat kuuntelevat palautetta entistä herkemmin. Tutkija Heikki Heikkilä taas on sitä mieltä, että toimittajien suhde palautteeseen on ristiriitainen, toisaalta sitä arvostetaan mutta toisaalta sitä pidetään kajoamisena toimittajan autonomisuuteen.
Kaiken kaikkiaan Heikkilä pitää mediakritiikki-ilmiön kasvua hyvänä asiana. "Se kertoo siitä, että uutisilla ja journalismilla on ihmisille niin paljon merkitystä, että journalismin laatua ollaan itsekin valmiita tarkkailemaan".
Tietokirjailija ja bloggaaja Katleena Kortesuo analysoi mediakriitikkojen motiiveja. "Joku kokee tärkeäksi paljastaa epäkohtia, joku haluaa pitää hauskaa, joku haluaa huomiota ja kaivaa erilaisia asioita esille, jotta voi nillittää niillä".
Median laaduntarkkailun lisääntyminen on huomattu myös Julkisen sanan neuvostossa, jossa kanteluiden määrä on ollut tasaisessa kasvussa. JSN:n puheenjotaja Risto Uimosen mukaan yleisön kriittinen katse on muuttanut toimitttajien suhdetta yleisöön, toimittajat kuuntelevat palautetta entistä herkemmin. Tutkija Heikki Heikkilä taas on sitä mieltä, että toimittajien suhde palautteeseen on ristiriitainen, toisaalta sitä arvostetaan mutta toisaalta sitä pidetään kajoamisena toimittajan autonomisuuteen.
Kaiken kaikkiaan Heikkilä pitää mediakritiikki-ilmiön kasvua hyvänä asiana. "Se kertoo siitä, että uutisilla ja journalismilla on ihmisille niin paljon merkitystä, että journalismin laatua ollaan itsekin valmiita tarkkailemaan".
tiistai 5. elokuuta 2014
Löytöretkeilyä tiedossa
Maria Ruuska kertoo Suomen Kuvalehdessä (31/1.8.2014) Tietotyön vallankumous -hankkeesta, jossa yritetään yhdistää ihmisyyden ja teknologian parhaita puolia. Tutkijat pyrkivät puhkaisemaan informaatiokuplan, jonka vankeja nykyiset tiedonhakumenetelmät, Google etunenässä, ovat meistä tehneet. Kupla syntyy siitä, että algoritmit ohjaavat meidät tietyille samanmielisille sivuille, ja valtävä määrä muuta tietoa jää näkemättä.
"Jos Googlen ja Facbookin olisi suunnitellut äiti, joka välittää lapsistaan, ne saattaisivat olla hyvin erinäköisiä. Palvelut kehittäneille liberaaleille nörttipojille ihminen oli toissijainen asia." Näin sanoo Aaltos Technologies -yrityksen perustaja Ossi Kuittinen. Hänen mukaansa teknologiakeskustelussa ihmisestä on tullut objekti, jolle asiat vain tapahtuvat. Media huutaa kuorossa, että robotit vievät kaikkien työt. Yhteenä syynä hän pitää siiloutunutta koululaitosta, joka tuottaa hyvin spesifejä yhteiskunnan osia ja tieteen tekijöitä.
Hankkeessa kehitetään uusia ratkaisuja, mm. SciNet-hakumenetelmää, joka mahdollistaa löytöretkeilyn tiedossa. Hakutulos kehittyy koneen ja ihmisen vuorovaikutuksessa. Ohjelma tarjoaa tiedonhakijalle sellaisia hakusanoja, joita tämä ei itse keksi. Lisäksi tarvitaan kuitenkin uusia ajattelutapoja ja enemmän aikaa pohtia, mika tietolähde on oleellinen.
Ennen kaikkea meidän on muokattava suhdettamme teknologiaan, lakattava pelkäämästä sitä, otettava tietojärjestelmiä kädestä ja uskallettava käydä keskustelua teknologian moraalista.
"Jos Googlen ja Facbookin olisi suunnitellut äiti, joka välittää lapsistaan, ne saattaisivat olla hyvin erinäköisiä. Palvelut kehittäneille liberaaleille nörttipojille ihminen oli toissijainen asia." Näin sanoo Aaltos Technologies -yrityksen perustaja Ossi Kuittinen. Hänen mukaansa teknologiakeskustelussa ihmisestä on tullut objekti, jolle asiat vain tapahtuvat. Media huutaa kuorossa, että robotit vievät kaikkien työt. Yhteenä syynä hän pitää siiloutunutta koululaitosta, joka tuottaa hyvin spesifejä yhteiskunnan osia ja tieteen tekijöitä.
Hankkeessa kehitetään uusia ratkaisuja, mm. SciNet-hakumenetelmää, joka mahdollistaa löytöretkeilyn tiedossa. Hakutulos kehittyy koneen ja ihmisen vuorovaikutuksessa. Ohjelma tarjoaa tiedonhakijalle sellaisia hakusanoja, joita tämä ei itse keksi. Lisäksi tarvitaan kuitenkin uusia ajattelutapoja ja enemmän aikaa pohtia, mika tietolähde on oleellinen.
Ennen kaikkea meidän on muokattava suhdettamme teknologiaan, lakattava pelkäämästä sitä, otettava tietojärjestelmiä kädestä ja uskallettava käydä keskustelua teknologian moraalista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)