Viikon kolme verkkokeskustelun teemana oli mediaväkivalta. Kahdeksan artikkelin perusteella keskustelimme mm. mediaväkivallan määritelmästä, motiiveista, tositelevision häpäisyn ja nöyryyttämisen kulttuurista, empaattisesta/epäempaattisesta katsomisesta, silmittömän väkivallan ja median yhteyksistä sekä kollektiivisesta surusta ja järkytyksestä. Keskusteluaiheet oli jaettu osallistujille, ja oma aiheeni oli, miksi kuolema on nyt tapetilla. Lähdetekstinä oli Outi Hakolan kirjoitus Kauhean tarvittava kuoleman kokemus Peili-lehdessä.
Kirjoitin mm. seuraavaa:
Outi Hakola otsikoi kirjoituksensa Kauhean tarvittava kuoleman kokemus ja väittää, että kauhu tarjoaa nuorisolle mahdollisuuden kohdata asioita ja kokemuksia, joista ei muuten puhuta. Kuolema on suljettu sairaaloihin ja annettu asiantuntijoiden ja tieteen käsiteltäväksi. Koska kuolema on kuitenkin väistämätön jokaisen elämän päätös, sen kohtaaminen on siirretty taiteen ja median pariin ja sitä käsitellään Hakolan mukaan kauhuelokuvissa.
Kirkkokin pitää keskustelua vireillä, ja seurakunnat järjestävät kuoleman kuukausia, yhtenä esimerkkinä Kuopion seurakuntien Maassa, taivaassa –ohjelma. (http://www.kuopionseurakunnat.fi/maassataivaassa). Hakola ottaa esimerkeiksi kuoleman käsittelystä vampyyri- zombi- ja elävät kuolleet –kauhuelokuvat, jotka osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun kuolemasta ja pakottavat katsojan kohtaamaan kuoleman eri näkökulmista. Näistä kauhuelokuvista en tiedä juuri mitään, ainoa kokemukseni taitaa olla joku Dracula-elokuva, joka ei tehnyt suurta vaikutusta ainakaan kuolemaa käsittelevänä teoksena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti