Lukeminen koronan aikaan

Korona toi mukanaan karanteenin, joka muistutti ulkonaliikkumiskieltoa, vaikka se myöhemmin selitettiin vain suositukseksi. Se muutti myös kirjastoista riippuvaisen ihmisen elämän, kun kirjastot suljettiin 18.3. kahdeksi kuukaudeksi. Vielä senkin jälkeen kesti kauan purkaa varausten suma ja toimittaa kirjat lainaajien luettaviksi.

 Kirjasto oli ollut toinen olohuone, jossa olen aina viihtynyt. Viimeinen aukiolopäivä meni ohi ennen kuin huomasin täydentää varastoja. Kuinka siis selvisin tuosta pakollisesta erosta?

Kirjahyllyssäni on muutamia klassikkoja, jotka olen säästänyt ja päättänyt lukea joskus myöhemmin. Nyt oli juuri sopiva hetki, ja aloitin innokkaasti Waltarin  Sinuhesta, jonka ylivertaisuudesta olin kuullut jo vuosia. Ei napannut, enkä vieläkään ymmärrä kirjan erinomaisuutta. Parin luvun jälkeen luovutin.

Tammikuussa olin löytänyt Vaski-kirjaston lainaushistoriapalvelun ja olen voinut seurata lainauksiani siitä lähtien. Ensimmäinen palveluun kirjattu lainaukseni oli Christian Rönnbackan Troijalainen 10.1.  Viimeiset lainaukseni ennen sulkemista olivat Antti Tuomaisen ja Outi Pakkasen dekkarit.

Lainaushistoriasta on helppo palauttaa mieleen, mitkä kirjat auttoivat karanteeniajan yli. Juhani Branderin Miehen kuoleman ehti lukea syventyen kaikessa rauhassa. Elena Ferranten trilogian viimeinen osa, Kadonneen lapsen tarina, oli myös korona-ajan lukemistoa. Se vain oli ahmittava nopeasti, yritin säästellä sitä mutta se loppui liian pian. Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt  oli sekin lukunautinto, se nivoi yhteen nykyisen pakolaiskriisin ja Saksan lähihistorian.

Olin jo aikaisemmin päättänyt etten enää osta kirjoja, vaan käytän kirjaston palveluja, koska varaamalla ajoissa saa uutuudetkin kohtuullisen hyvin käsiinsä. Vähän tästä päätöksestä lipsuin toukokuussa, kun varausten käsittely kesti mielestäni liian kauan. Dome Karukosken elämäkertaa en malttanut odottaa, enkä Minna Lindgrenin uusinta, Aina on Toivoa, ne oli pakko saada heti luettaviksi.

Lukemiseen keskittyminen ei koronan aikana ollut ihan helppoa. TV-uutiset ja sanomalehdet olivat täynnä pandemian seurantaa ja oli vaikeaa sulkea se pois mielestä. Lopulta päätin rajoittaa uutisten seurantaani, jotta pystyisin ajattelemaan muutakin.

Karanteeniretket 2020

Maaliskuun puolivälissä suljettiin Kupittaan kuntosali toistaiseksi koronan takia, juuri kun olin tottunut hoitamaan kuntoani siellä kolme kertaa viikossa noin tunnin kerrallaan. Keräilin lehdistä jumppaohjeita, vaikka hyvin tiesin etten niitä koskaan noudattaisi. Silloin saimme ystävättäreni kanssa idean kuntosalitreenin korvaamiseksi: me testaisimme ympäristön luontopolut ja ulkoilureitit ja ne olisivat meidän kuntosalimme karanteenin aikana. Kartat esiin ja etsimään! 

Pidin kirjaa retkistämme ja postasin parhaita paloja facebookiin. Aloitimme tutusta reitistä ja kiersimme ensin Ruissalon luontopolun. Seuraava oli uusi rasti ja aika vaikea, opasteita oli harvassa ja jouduimme kysymään monta kertaa, miten Littoistenjärven ympäri pääsee kiertämään. Sama ongelma oli Maarian kivikautisella polulla, jolla jouduimme turvavälin päästä huutelemaan ja kyselemään ohjeita.

 Säät suosivat harrastustamme, ilmat olivat viileitä ja kevät jarrutteli tuloaan niin, että varhaiskevään hennosta vihreydestä sai nauttia useamman viikon. Ilmatieteen laitoksen sadetutkan ansiosta emme kastuneet kertaakaan kahden ja puolen kuukauden retkillämme. Yhteensä teimme yli 30 retkeä, pituudeltaan neljästä yhteentoista kilometriin. Muita kulkijoita oli vähänlaisesti eikä turvaetäisyyden pitäminen tuottanut ongelmia.

Liedon Parmaharjulla oli ensimmäinen kunnolla merkitty retkeilymaasto ja siellä kävimme kaksi kertaa, koska halusimme kiertää molemmat reitit. Aurajoen rantoja kuljimme kahdella eri reitillä, Halistenkoskelta Ravattulan Ristimäelle sekä Martinsillalta rautatiesillalle ja Tuomiokirkon kautta takaisin. Järvenrantaa seurailevia vaelluksia jatkoimme Haunisten altaalla Raisiossa ja Matildajärvellä Teijossa. Naantalissa kiersimme Luolajanjärven. Meren rannalle vei tiemme Ruissalon Kuuvannokassa ja Raision Uikkupolulla, jossa ihailimme mistelinoksia ja lammaslaumoja.

Paimion luontopolku yllätti monipuolisuudellaan, suomaisemassa pilkotti järvi ja sitten noustiin kalliolle. Kulkemista helpottivat pitkospuut ja köysikaiteet. Näkötorniin voi kiivetä jos halusi kokonaiskuvan seudusta.

Paraisten Sattmarkissa oli kaksi vaellusreittiä ja ne oli kierrettävä molemmat, koska opasteet olivat täälläkin ajan tasalla. Kuhankuonon Pukkipalon reitti oli varsin vaativa ja sisälsi kalliokiipeilyä. Lisää kokemuksia kertyi eläimistä, menomatkalla näimme kurkia pellolla ja jäniksiä tiellä, suolla kiemurteli meitä karkuun kyykäärme. Kotimatkalla ostimme käsidesiä pihamyymälästä.

Maskun Karevansuolla opasteet olivat taas puutteelliset, jouduimme kyselemään ohjeita ja silti saimme palata samaa reittiä takaisin. Loppumatkalla ihailimme Maskun Rivieran uimarantoja. Sudenpolku Nousiaisissa kierteli pellonreunoja ja kallioita.

Varsinais-Suomi tarjoaa yllättävän suuren valikoiman reittejä erilaisille retkeilijöille ja vaeltajille alle 50 kilometrin päässä Turusta. Kaukaisin kohde oli Teijon Matildajärvi, jonne matkaa kertyi 80 kilometriä. Lähimmät olivat Katariinanlaakso ja Vaarniemi, joihin lähdettiin kotipihasta.